Olin siis lauantaina ongella. Onkimassa siikaa eli Coregonus lavaretusta. Aamu kahdeksasta kello yhteen päivällä. Tulos yksi tärppi eli kala irti. Ei ollut coregonus lavaretus mukana tässä hommassa, ei. Neljä tuntia olin kärsinyt kylmässä ja kosteassa kelissä kun jotain tapahtui, edellä mainittu tärppi siis. Kiimoissani kelasin kalaa ylös vaikka nimenomaan olin netistä lukenut että Coren (kavereiden kesken) pitää antaa ruokailla rauhassa. Tällöin se on siis varmasti kiinni. En siis taaskaan malttanut odottaa tarpeeksi kauan.

Siikaa en ole ennen onkinut, ongin netistä tietoa ennen kalaan menoa. Eihän siitä tule mitään. Keskustelusivuilla viipyilee nimittäin todelliset tietoniekat. Jokainen jakaa omaa ehdotonta totuuttaan ja väliin kansakuntamme nuori toivo kommentoi kirjaston koneelta ”HOMOHOMOHOMOHOMO...”. Ja asiasta kuin asiasta. Kysymys: ”Tietääkö joku hyvää takkaa? Nimim. Rakentaja”. Vastauksia:” Vuolukivi on paras, koska...”, vastaus tähän ”Vuolukivi? Haloo? Kun et todellakaan näytä tietävän mistään mitään, älä kommentoi”, Vastaus näihin: ” Vittu mitä amatöörejä, kaikkihan tietää että....”. Vastaus näihin ” Reps, LOL,HOMOHOMOHOMOHOMO....”.

Asiasta kuin asiasta. Miten voi joku kalan onginta olla jotain salatieteen ja ydinfysiikan välimuotoa? Hä? ”Paras mato on hieman kellertävä mutta kuitenkin punertavan sinistä muistuttava”. ”Paras syönti on klo 12.45.50, riippuen kuitenkin mitä alushousuja pidät.” Millä helvetillä esimerkiksi kivikauden ihminen on selvinnyt? Niillä välineillä ja sillä tietämyksellä. Ehkä just siksi. Herranenaika sentään, jos me kaikki ajettaisiin esimerkiksi yhteiskunnallisia asioita yhtä ponnekkaasti kun jotain väittelyä posliininmaalauksesta (enkä nyt tarkoita ”posliininmaalausta”) niin olishan ne ratkaistu ajat sitten.

Mutta sainpahan raitista ilmaa ja venäläisten pienhiukkasia. Sekä alkavan eturauhastulehduksen kylmässä oleskelusta. Onneksi en törmännyt todelliseen asiantuntijaan rannassa, enkä kyllä saanut kalaakaan. Hajoo siihen. HOMOHOMOHOMOHOMO...